Monien ikäisteni rahankäytössä ovat motiivit siirtymässä järkiperäisistä tunneperäisiin, vaikka iän karttuessa pitäisi käydä juuri toisinpäin. Nerokkaasti markkinoituja tuotteita, kuten kännyköitä hankintaan paljon fiilispohjalta, ei niinkään hyödyn perusteella. Myös viikonloppuviihteeseen palaa euroja enemmän kuin koskaan, koska monet tuntevat elävänsä täysillä vain "perjantain ja sunnuntain välisen yön". Parhaan lyhytaikaisen ystävämme alkoholin viedessä ison siivun kakusta jää monille käteen sunnuntaiksi vain vaihtorahoja käärittynä tuhlauksesta muistuttaviin kuitteihin. En minä alkoholin himoa kiellä, edes itseltäni. Faktaa on kuitenkin se, että yhden kunnollisen baari-illan (aloittelut, sisäänpääsyt, juomat, kyydit ym.) budjetilla saisi lentoliput Lontooseen. Kuinka moni tällaista vaihtoehtoa kokeillut väittää, että dokaamiseen keskittyvä ilta olisi todella mielenkiintoisempi elämys?
Rahaa kyllä tuntuu riittävän viihteeseen, mutta kukapa ei haluaisi lisää? Haluaisiko joku todella rikastua? Rohkeimmat amatöörit lähtevät mukaan verkostomarkkinointiin. Periaatteena tässä on ostaa itselleen ns. salkku, markkinoida jotakin tuotetta ja saada uusia henkilöitä osakkaiksi markkinoimaan sitä yhä eteenpäin. Näin ollen osakkaiden joukko eli pyramidi kasvaa. Mitä enemmän on omia alaisia, sitä suuremmat ovat tuotot. Todellisuudessa pyramidin huippu nauttii kuitenkin lähes kaikki bisneksen antimet ja suurimmalle osalle rivisijoittajista jää pelkkä luu käteen. Ei siis kovin hyvä aloitus nuoren sijoittajan uralle. Tappiot kirjataan yleensä kolmi- tai nelinumeroisina. Verkostomarkkinointi onkin usein häikäilemätöntä kusetusta, johon monet täysi-ikäistyneet houkutellaan mukamas helppojen tulojen perässä. Monilla parikymppisillä ei siis vielä ole käsitystä siitä, kuinka rahaa oikeassa elämässä ansaitaan. Tiedän mistä on kyse, sillä minuakin on vuoden aikana useammin kuin kerran yritetty houkutella mukaan näihin bisneksiin.
Vielä verkostomarkkinointia sakeampaan soppaan itsensä saattavat hukuttaaa ne rahattomat, jotka luulevat lievittävänsä pahimpaa talouskriisiään pikalainalla. Tällaisen korkeakorkoisen pikavipin ottamisen seurauksena yhä useammat nuoret velkaantuvat ja saattavat menettää luottokelpoisuutensa. Luulen perimmäisen ongelman johtuvan löysistä asenteista. Asioiden luullaan vain hoituvan, koska niillä on tapana hoitua. Kun laina-aika on umpeutumassa ja maksukyky nollassa, tuovat kaverit ja sukulaiset velkakuopan kaivamiseen talkoohenkeä lainaamalla persaukiselle yhä lisää rahaa. Lainan ottaminen lainanmaksuun on jo arkipäivää. Minä en silti näe pikalainafirmoja itsessään ongelmana. Nehän ovat nerokkaita liikeideoita, ja toimivat myös kansan idiotismin mittareina. Jos velkaantumisen trendi kuitenkin jatkuu nousevana, ehdotan taloustieteen liittämistä peruskoulun pakollisiin opintoihin.
No, raha on vain rahaa. Kaikki tekevät joskus virheitä. Tulevaisuudessa voi sitten naureskella menneille. Siitä tulikin mieleeni, että tulevaan uraan kohdistuu opiskelijoilla nykyään melkoisen suuria tavoitteita. Kyselyissä on paljastunut, että yhä useammat nuoret haluaisivat työtä pienellä vastuulla ja korkeilla tuloilla. Mitähän tällä ajetaan takaa? En oikein käsitä. Ymmärrän toki, että johtajien paineet käyvät työelämässä yhä kovemmiksi kasvavan kilpailun myötä. Perusajatus ansaintalogiikasta on kuitenkin hukassa. Miksiköhän lentokapteenit, lääkärit tai suuryritysten yläkerran pojat tienaavat niin paljon? Leveästä elämästä haaveilevien kannattaisi tutustua käsitteeseen vastuun kantaminen, joka on se oikea, realistinen tapa päästä niihin rahoihin käsiksi. Eipä tule sitten yllätyksenä, jos vaikkapa yliarvostettu media-ala tarjoaakin vain murto-osalle sitä hauskaa, helppoa ja hyväpalkkaista työtä, jonka perässä niin monet juoksevat. Tämä on valitettavaa, mutta totta. Tunnen tapauksia.
Amerikkalainen taloustieteilijä Milton Friedman lanseerasi lauseen Ilmaista lounasta ei ole, joka tiivistää hyvin omaisuuden tavoittelun vaikeuden. Kaikella on hintansa. Mielestäni tämä hinta on puhtaasti joko työ tai riski. Rehellisestä työstä saa kyllä ansaitsemansa palkan ja järkevästä riskistä voi odottaa tuottoa. Aiemmin käsiteltyihin turhuuksiin ja vaaroihin olisi silti niin helppo luisua, että niistä pitää jakuvasti muistuttaa itseään. Ei ole helppoa...
7 comments:
Näinhän se on. On hämmentävää miten joillakin ihmisillä käsitys rahasta ja sen arvosta on hämärtynyt. Nuorten aikuisten kohdalla tämä voi johtua osittain myös siitä, että he ovat jo lapsuudessa tottuneet korkeaan elintasoon, eivätkä ole valmiita siitä luopumaan. Eihän järjellä ajateltuna voi olla mahdollista, että opiskelijat jotka eivät käy kokopäiväisesti työssä käyttävät esimerkiksi joka viikonloppu satasen baarissa.
Syiden ja seurauksien näkemisen rajoittuneisuus ei jää pelkästään työn vaativuuden ja palkkatason väliseen suhteeseen vaan näkyy monessa muussakin asiassa, eikä koske pelkästään nuoria. Laajennan siksi tuota ehdotustasi ja ehdotan peruskouluun ja vielä keskiasteellekin kursseja joissa opetetaan miten reaalimaailma toimii, ohjenuorana voisi olla vaikka tuo Friedmanin lause.
Toinen juttu on sitten se, että varsinkaan monissa julkisen puolen ammateissa työn vaativuus ja palkkataso eivät todellakaan kohtaa. Voin verrata vaikka omaa hommaani yksityisessä firmassa it-alalla sairaanhoitajiin. Oman alani näen suurelta osin sellaisena isojen miesten leikkinä, jossa tuotetaan tarpeettomia tuotteita ja palveluita ja yritetään sitten luoda niille tarve mainonnalla ja mielikuvilla. Sairaanhoitajilla taas on oikeasti ihmishenkiä vastuullaan ja työ on raskasta sekä fyysisesti että henkisesti, siitä huolimatta he eivät keskimäärin pääse palkoissaan lähellekään....
Eivät kohtaakaan, se on totta. Koen kuitenkin klassisen esimerkin vastuusta ja palkasta käsi kädessä selkeänä perusarvona, joka on suunnilleen totta työmarkkinoilla.
Luulen sairaanhoitajan työn olevan monille kutsumusammatti. Tämä saattaa johtaa siihen, että he työskentelevät vaikka liian matalilla palkoilla pelkästä auttamisen tahdosta.
Hyvä kirjoitus ja valitettavasti niin totta.
En kiellä etteivät palkka ja vastuu pääsääntöisesti korreloi toisiinsa, ainakin saman organisaation ja toimialan sisällä. Sairaanhoitaja saa enemmän liksaa kuin sairaala-apulainen, lääkäri taas enemmän kuin sairaanhoitaja. Samoin it-firmassa esimiehellä on suurempi palkka kuin peruskoodaajalla ja niin edelleen organisaation huipulle asti. Eri toimialojen ja organisaatiodenkin välillä nämä riippuvuudet pääsääntöisesti säilyvät, mutta tässä astuvat peliin sitten ammattien ja toimialojen yleinen arvostus ja rahoituspohja, jotka saattavat aiheuttaa suurtakin vaihtelua.
Sairaanhoidosta ja muista hoiva-alan töistä kutsumusammatteina puhutaan paljon, itse en ole kovin vakuuttunut tällaisen kutsumuksen yleisyydestä. Vahva kutsumus tiettyyn ammattiin on toki erittäin hieno asia itseään toteuttavan yksilön kohdalla aina siihen saakka, kun työnantaja alkaa käyttää tätä perusteena palkkatason pitämiseen matalana. Kutsumus jää tosielämässä äkkiä muiden asioiden alle, jos kutsumusammatti ei tarjoa elämisen mahdollistavaa palkkaa.
Ei mulla toki ole näihin mitään hienoa ratkaisua olemassa. Nuo "näin maailma toimii" kurssit kouluihin voisivat olla toki hyvä alku.
Perjantaina olutta?
Joo, mutta hyvällä maulla. ;)
Post a Comment